1.6.2018

NUTS Karhunkierros 80 km - elämäni ensimmäinen maastoultra

Pohjalta voi vain nousta

Ajatus ultrapitkän matkan juoksemisesta alkoi kypsyä mielessäni reilu vuosi sitten talvella, kun löysin ultrajuoksija Juuso Simpasen YouTube -kanavan. Seurasin mielenkiinnolla Juuson valmistautumista mm. Northern Ultra Trail Servicen (NUTS) järjestämään Karhunkierroksen maastoultraan. Samalla itse valmistauduin kevään ensimmäisiin puolimaratoneihin.

Aina ennen tapanani oli osallistua yleensä vain yhteen juoksutapahtumaan vuodessa, mutta nyt olin päättänyt haalia itselleni useamman juoksun. Jotta voisin vakavasti lähteä viemään harjoituksiani ultrajuoksun suuntaan, minun tulisi ensin päästä parempaan kuntoon kuin koskaan ennen. Ennätykseni puolimaratonista oli peräisin vuodelta 2012, jolloin olin tullut Finlandia Marathonin puolikkaalta maaliin ajassa 1:30:56. Tämän jälkeen jokainen vuosi oli ollut edellistä heikompi. Itsekuri, motivaatio ja aktiivinen harjoittelu oli hiipunut. Vuonna 2015 juoksin puolimaratonilla huonomman ajan kuin koskaan aikaisemmin, huonomman kuin juoksuharrastukseni alussa. Tämä oli kuitenkin jo historiaa siinä vaiheessa, kun kipinä ultrajuoksua kohtaan syttyi. Olin innostunut juoksusta aivan uudella tavalla ja suhtauduin harjoitteluun vakavammin kuin koskaan ennen. Edessäni oli vuodeksi 2017 neljä puolimaratonia ja yksi 16 kilometrin Extremerun. Tavoitteenani oli rikkoa vanha ennätykseni viimeistään syksyn Finlandia Marathonin puolikkaalla.

Unelmani toteutui ja tulin vuoden 2017 Finlandia Marathonin puolikkaalta maaliin ajassa 1:30:23 (lue tästä blogipostaus). Vain 33 sekuntia nopeammin kuin vuonna 2012, mutta se riitti minulle. Nyt koin ansaitsevani sen, että saan asettaa ensi vuoden tavoitteeksi elämäni ensimmäisen ultrajuoksun.

Hyppy tuntemattomaan

Tapahtumaksi valikoitui luonnollisesti NUTS Karhunkierros, Suomen ehkäpä hienoin ja arvostetuin ultrajuoksutapahtuma. Juuso Simpanen oli juossut siellä käsittämättömät 160 kilometriä ajassa 23:25:13 ja voittanut sarjansa ylivoimaisesti (katso tästä video). Itse puntaroin pitkään 53 ja 80 kilometrin matkojen välillä, mutta kun ilmoittautuminen aukesi, kallistuin rohkeasti jälkimmäiseen. Se oli hyppy tuntemattomaan, sillä tässä vaiheessa pisin juoksemani matkani oli ollut 42,195 kilometriä vuoden 2013 Finlandia Marathonilla. Siitäkin oli aikaa siis jo vuosia. En pitänyt itseäni maratoonarina, vaan pikemminkin harrastelevana puolimaratoonarina. Siitä oli pitkä loikkaus ultrajuoksijaksi.

Järjestäjän mukaan Karhunkierroksen matka oli oikeastaan 82,9 kilometriä + 1890 nousumetriä. Joku kauhisteli että sehän on sama kuin juoksisi kaksi maratonia, mutta on otettava huomioon se, että olin juossut maratonini asfaltilla, yhdellä Suomen tasaisimmalla reitillä. Arvioin että maaston ja korkeuserojen vuoksi Karhunkierros tulisi vastaamaan minun kohdallani ajallisesti noin neljää peräkkäistä maratonia. Töitä oli siis tehtävä, jotta olisin kevääseen mennessä valmis. Juoksu juostaisiin 26.5.2018. Aikaa harjoitteluun olisi noin 8 kuukautta.

Täydellinen ruokavalioremontti

Joku viisas on sanonut: "Juoksuun tarvitaan vain kolme asiaa: Pää, joka kestää sen. Vatsa, joka sulattaa sen. Ja hampaat, joita voi kiristellä."

Tiesin että vatsani sieti huonosti yli 20 kilometrin matkojen juoksemista. Puolimaratoneissa se ei yleensä haitannut varsinaista kisasuoritusta, koska vatsakipu ja muut ongelmat alkoivat yleensä vasta maaliviivan jälkeen. Mutta en olisi voinut koskaan kuvitellakaan pystyväni juoksemaan ultramatkaa, ellen olisi ensin tehnyt asialle jotain. Yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä askeleistani ultrajuoksijaksi ryhtymisessä oli ruokavalioremontti. Tein sen jo vuoden 2017 huhtikuussa ja se onnistui täydellisesti. Uskon että se on yksi syy, minkä ansiosta olin niin lyhyessä ajassa pystynyt saavuttamaan paremman kunnon kuin koskaan aikaisemmin.

Mitä muutoksia siis tein? Olin pannut merkille, että Juuso ja monet maailman kovimmat ultrajuoksijat noudattivat vegaanista ruokavaliota. Halusin ottaa itse selvää, mitä hyötyä siitä olisi. En kuitenkaan luopunut rakkaista harrastuksistani, metsästyksestä ja kalastuksesta, joten en voi tänäkään päivänä kutsua itseäni vegaaniksi. Syön kalaa ja lihaa silloin kun se on omin käsin hankkimaani. En kuitenkaan osta mitään muuta kuin vegaanista ruokaa ja syön täysin vegaanisesti yli 90% ajastani.

Mitä muutoksia huomasin? Ruokavalioremontin ansiosta kykenin kolminkertaistamaan harjoitusmääräni, koska lihakseni eivät enää kipeydy läheskään yhtä helposti ja palautuminen on nopeampaa. Kaikenlaiset ikävät tuntemukset ruoansulatuselimistössä, joiden luulin olevan normaali osa ihmiselämää, ovat poissa. Ruokavalioni on monipuolistunut ja olen löytänyt paljon uusia suosikkiruokia sekä mahtavia raaka-aineita (katso kuvia aterioistani Instagramista). Saan syödä niin paljon kuin ikinä jaksan, mutta silti oloni on yleisesti kevyempi. Syön valtavia määriä, enemmän kuin koskaan ennen, mutta silti painonhallinnan ongelmat ovat poissa. Väsymys ei tule enää niin helposti ja olen aamuisin virkeämpi. Keskittymiskyky säilyy pidempään ja ajatukset ovat kirkkaat. Finnit ovat poissa, hengitys ja hiki eivät enää haise pahalta, eikä hiuspohja enää rasvoitu niin helposti.

Listaa voisi jatkaa vielä, mutta ehkä kirjoitan aiheesta oman kirjoituksen jossain vaiheessa. Joka tapauksessa tämä ruokavalioremontti oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä, joka mahdollisti ryhtymiseni ultrajuoksijaksi.

Päänkovetusharjoituksia

Kun olin palautunut puolimaratonin ennätyksestäni, aloin opiskella ultrajuoksun teoriaa netistä sekä Tero Töyrylän kokoamasta kirjasta Ultrajuoksijan harjoittelu. Ymmärsin että harjoituksen luonteen on muututtava täysin. Maastoultrajuoksu on aivan eri laji kuin maraton tai puolimaraton. Minun oli valmistettava kehoni ja mieleni täysin uusiin olosuhteisiin.

Aloin nostaa harjoitusmääriäni vähän kerrallaan ja pidin säännöllisesti palauttavia viikkoja. Harjoituksen määrä kasvoi 6, 7, 8, 9, 10 tuntiin ja lopulta yli 15 tuntiin viikossa. Harjoittelin monipuolisesti juoksua ja sen tueksi pyöräilyä, uintia ja kuntosalia. Rakensin vankkaa peruskestävyyspohjaa, joten harjoittelin vauhtikestävyyttä korkeintaan vain 10% ajasta.

Maantien tilalle tulivat jyrkät rinteet, kivikot, juurakot ja mutaiset polut. Se mitä aikaisemmin kutsuin pitkikseksi, alkoi merkitä minulle keskivertolenkkiä. Aikaisemmin maratonin juokseminen oli vuoden huippukohta, mutta nyt noin maratonin mittaisesta maastolenkistä alkoi tulla lähes jokaisen viikon huippukohta. Ennen valikoin harjoituspäiviä kelin mukaan, mutta nyt aloin harjoitella riippumatta sitä, oliko paukkupakkanen, kaatosade vai helle. Tasavauhtisten peruskestävyys-, vauhtikestävyys- ja intervalliharjoitusten lisäksi ohjelmaani tulivat sellaiset uutuudet kuin tunkkaus-, umpihanki- ja päänkovetusharjoitukset. Lisäksi minun oli opeteltava syömään juostessa.

Pyöräilin vesisateessa Jyväskylästä Turkuun kahdessa päivässä, viettäen pyörän selässä aikaa noin 11 tuntia per päivä (lue tästä blogipostaus). Juoksin Laajavuoren huipulle ja alas kerta toisensa jälkeen ja tunnista toiseen. Kahlasin vyötäröä myöten lumihangessa, raivaten itselleni polkua noin 2 kilometrin tuntivauhdilla yli kahden tunnin ajan. Kun lumet alkoivat kevään tultua sulaa metsissä, jatkoin juoksemista vaikka jalkani menivät hangen läpi ja astuin nilkkoja myöten hangen alla virtaaviin sulamisvesiin. Valitsin reittini sen perusteella, missä olivat märimmät polut, pahimmat jyrkänteet ja ärsyttävimmät juurakot. Tein näitä harjoituksia niin paljon, etten enää lopulta nähnyt niissä mitään ärsyttävää. Nautin luonnossa harjoittelemisesta ja ihmettelin, miksi en ollut koskaan aikaisemmin keksinyt maastojuoksua. Olin vuosien ajan juossut maantiellä, vaikka lähellä olisi ollut mahtavia metsäreittejä.

Viimeisenä ylipitkänä harjoituksena juoksin lähes 7 tunnin lenkin kotipoluillani. Tein sen pohjalta suunnitelman ja asetin tavoitteet Karhunkierrosta varten (lue tästä blogipostaus). Kuukausien työ oli nyt takana ja keventely sai alkaa. Juhlin mielessäni sitä, että tunsin olevani TÄYSIN VALMIS tulevaan ultrapitkään koitokseen.

Käytännön järjestelyjä

Olin löytänyt facebookista Jyväskylä Trail Runners -yhteisön, jossa oli muita kaltaisiani polkujuoksuun hurahtaneita. Kimppakyytien ja yhteismajoitusten sopiminen kävi yhteisön kesken sujuvasti ja se helpotti huomattavasti käytännön järjestelyjä sekä rahallisia kuluja. Porukalla oli mukava olla liikkeellä, etenkin kun mukana oli juoksijoita, jotka olivat osallistuneet Karhunkierrokseen aikaisemminkin ja jotka tunsivat alueen sekä käytännöt.

Ensimmäiseksi saavuimme varustetarkastukseen, jossa tarkastettiin, onko kaikki pakolliset varusteet juoksurepussa. Yllätyksekseni huomasin, että jonottamassani pisteessä tarkastajana oli Juuso Simpanen. Hän oli tänä vuonna talkootyöntekijänä, koska toipui vielä polkujuoksun MM-kisoista (katso Juuson videot MM-kisoista ja Karhunkierroksen talkoista).

Juuso Simpanen, viime vuoden 160 km:n ylivoimainen voittaja. Hänen polttoaineensa on vegaaniruokavalio. Juuson YouTube -videot inspiroivat minut tämän lajin pariin. RESPECT!

Varustetarkastuksen jälkeen noudettiin kilpailunumero ja drop bag. Siihen sai laittaa eväitä ja varusteita, jotka vietäisiin 27,4 kilometrin päässä lähdöstä sijaitsevalle Oulangan huoltopisteelle. Huoltopisteelle tultaessa drop bagista sai täydentää omaa reppua ja sinne sai myös jättää tavaraa. Juoksun jälkeen sen sai noutaa kisakeskukselta.

Yövyimme yhteismajoituksessa Ruka Ski Chaletsissa, joka oli kisakeskuksen välittömässä läheisyydessä. Hintaan kuului kattava aamiainen, jota oli juoksijoita ajatellen aikaistettu huomattavasti. Yöllä tuli nukuttua noin 4 tuntia, mutta tämä oli täysin odotettavissa. En stressannut asiaa, sillä tunsin itseni siitä huolimatta virkeäksi. Aamiaisen jälkeen klo 5:45 kisakeskuksen lähettyviltä lähtivät liikkeelle bussit, jotka kuljettivat 80 km:n juoksijat lähtöpaikalle.

Startti

Juoksijat lähetettiin matkaan Hautajärveltä klo 7 aamulla. Olosuhteet olivat täydelliset. Viime vuoden Karhunkierros juostiin kylmässä kelissä ja reitillä oli ollut paikoittain lunta ja vettä, jonka vuoksi moni juoksija oli joutunut kamppailemaan jalkojen jäätymistä vastaan (katso tästä Marianna Zaikovan video vuoden 2017 NUTS Karhunkierroksen polulta). Olin harjoittanut itseäni pahimman varalle, mutta tänä vuonna lämpötila kohosi noin 15 asteeseen ja illaksi laski taas noin 10 asteeseen. Keli oli sateeton ja aurinkoinen. Tuuli oli sopivan viilentävä. Pitkälle edennyt kevät oli sulattanut lumet pois reitiltä ja kuivattanut polun. Mutaa oli vain muutamassa kohdassa ja sekin oli helppo kiertää.

Kävi hieman sääliksi edellisenä päivänä klo 12 matkaan lähetettyjä 160 kilometrin juoksijoita, sillä heillä oli ollut huomattavasti kuumemmat olosuhteet. Monet joutuivat nestehukan, oksentelun ja muiden kuumuudesta johtuvien ongelmien vuoksi keskeyttämään.

80 kilometrin startissa panin merkille ultrajuoksulle tyypillisen ilmiön: suuri osa lähti liikkeelle liian kovaa. Kun on numerolappu rinnassa ja ympärillä kymmeniä muita juoksijoita, omalle vauhdille tulee sokeaksi. Jo ensimmäisellä huoltopaikalla 27,4 kilometrin päässä lähdöstä istuskeli useita hyytyneitä keskeyttäjiä odottelemassa että raatobussi noutaisi heidät. Yhteensä DNF-tuomion saaneita oli 80 kilometrin matkalla 50.

Itse lähdin liikkeelle joukon hänniltä kävellen. Sitten laitoin ykkösvaihteen silmään ja lähdin hölköttelemään omaa tasaista vauhtiani, jonka pidin maaliin saakka. Säästelin itseäni ylämäissä ja jäin välillä ottamaan valokuvia ja ihailemaan maisemia.




Veivaajat

Matkan alussa noin 16 kilometrin kohdalla toimitsija ilmoitti, että olen kokonaissijalla 286. Maaliin tulin kuitenkin oman sarjani sijalla 181 ja kokonaissijalla 196. Taakseni jäi siis lähes 100 juoksijaa, jotka kuitenkin alussa olivat lähteneet edelleni. Liian kova alkuvauhti oli kostautunut heille katkerasti. Samoja juoksijoita jotka olivat useita tunteja sitten painaneet lujaa ohitseni, löntysti polulla hyytyneen oloisina kun hölköttelin rauhassa heidän ohitseen omaa tasaista vauhtiani. Osa heistä otti minut uudelleen kiinni kerta toisensa jälkeen. He veivasivat matkaa eteenpäin ottaen vähän väliä todella kuormittavan näköisiä spurtteja ja jääden sitten taas kävelemään. Lopulta he jäivät pysyvästi taakseni. Näin kun heitä alkoi tulla maaliin vasta sen jälkeen, kun itse olin jo käynyt saunassa ja syömässä. Tulin nimittäin jaloittelemaan kisakeskukselle vielä hetkeksi juoksun jälkeen.

Tällä jaloittelureissulla törmäsin Marianna Zaikovaan.  Hän osallistui tänä vuonna 160 kilometrin juoksuun, mutta oli joutunut keskeyttämään kipeän kaatumisen vuoksi 107 kilometrin kohdalla.

Marianna Zaikova on merkittävä inspiraation lähteeni ultrajuoksussa. Hänellä on takanaan lukuisia yli ymmärryskyvyn meneviä suorituksia. Marianna on mm. maailman ensimmäisenä naisena juossut World Marathon Challengen, 7 maratonia 7 mantereella 7 päivässä, sekä Marathon des Sablesin, joka on Saharassa kuuden päivän aikana juostava 250 km:n ultramatka. Hänen polttoaineensa on vegaaniruokavalio. RESPECT!

Tankkaukset

Aurinkoisen ja lämpimän kelin vuoksi vettä kului huomattavasti enemmän kuin mitä olin suunnitellut. Olin tehnyt tankkaussuunnitelman, jonka mukaan ottaisin reppuuni lähdöstä Oulankaan (27,4 km) matkalla 1,3 litraa, Oulangasta Basecamppiin (31,9 km) 1,6 litraa, Basecampista Konttaiseen (16,9 km) 0,8 litraa ja Konttaisesta maaliin (6,7 km) 0,6 litraa. Todellisuudessa vettä kului kuitenkin ensimmäisellä välillä 1,6 litraa, toisella 3 litraa, kolmannella 1,5 litraa ja viimeisellä 1 litra. Lisäksi join jokaisella huoltopisteellä noin puoli litraa. Yhteensä siis lähes 9 litraa. Parissa kohdassa jouduin täydentämään vesisäiliötäni luonnonvesistä, kun olin arvioinut kulutuksen alakanttiin.

Energiaa oli mukana juuri sopivasti. Söin omia geelejä, sipsejä ja patukoita noin 300 kcal tunnissa. Sen lisäksi ahmin reilusti ekstraa huoltopisteillä, pääasiassa sipsejä ja mandariineja. Jos sipsejä ei olisi ollut tarjolla, en olisi välttämättä saanut riittävästi suolaa. Minulla tosin oli suolapussi kaiken varalta mukanani, mutta sipsien ansiosta sille ei tullut tarvetta.

Matka syvälle ihmismielen syövereihin

Olin odottanut missä vaiheessa maksan ja lihasten glykogeenivarastot tyhjenisivät ja kehoni siirtyisi käyttämään polttoaineenaan rasvoja. Maratonilla tätä vaihetta kutsutaan MUURIKSI. Useimmille se tulee 30 kilometrin jälkeen. Silloin jalat alkavat tuntua raskailta ja olo on kuin juoksisi hyytelössä. Maratonin viimeiset kilometrit tuntuvat loputtoman synkiltä ja pitkiltä. Monet päätyvät keskeyttämään, vaikka jäljellä olisi enää neljäsosa matkasta. Palasin ajatuksissani Karhunkierrokselle ja omaan suoritukseeni. Seurasin kun mittariini tuli täyteen 35 kilometriä. Silloin sanoin itselleni ääneen: "muuria ei ole olemassa".

Minkäänlaista muuria ei tullut missään vaiheessa. Kun 50 kilometriä oli takana, olin astunut uuteen ja tuntemattomaan maailmaan. En ollut koskaan ennen juossut näin pitkälle. Silti edessä olisi vielä useita tunteja kestävä noin 33 kilometrin taival ja koko matkan rajuimmat nousut ja laskut. Ultrajuoksu oli alkanut.

En huomannut erityisiä muutoksia lihaksissa tai energiatasoissa. Sen sijaan muutokset tulivat tunteiden tasolle. Huomasin sen kun kuuntelin juostessani Tarja Virolaisen äänikirjaa Juoksijan sielu. Yllätyksekseni menin kirjasta liikutuksen valtaan, vaikka en ole erityisen tunneherkkä ihminen. Koko päivän kestänyt juoksu vei minut aivan uusiin mielentiloihin. Tunsin kaiken hetkittäin 10 kertaa voimakkaammin. Olin nähnyt elämässäni hienompiakin maisemia, mutta silti olin niistä niin haltioitunut, etten ollut koskaan päässyt mistään maisemista niin haltioituneeseen tilaan. Olin koonnut Spotifyyn ultraraidan, jossa oli vanhoja ja tuttuja kappaleita jo vuosien takaisista harjoituksista, mutta nyt kuuntelin niitä täysin uusin korvin ja tunsin kappaleet aivan uudella tavalla. Ne menivät luihin ja ytimiin saakka. En ole koskaan ennen kokenut vastaavaa.

Koin myös jotain sellaista yli ymmärryksen menevää, mitä on erittäin vaikea pukea sanoiksi. Se ei ollut yksinomaan positiivista tai negatiivista. Se oli äärimmäistä yksinäisyyttä ja tuskaa, mutta samalla äärimmäisen puhdistavaa ja nautinnollista. Yksinäisyyden tunne ei johtunut siitä, että olisin yksinäinen ihmisten keskellä, vaan siitä että olin oman suoritukseni kanssa yhtä yksin kuin kehään noussut nyrkkeilijä. Minä yksin liikutin jalkojani eteenpäin, ei kukaan muu. Joltain muulta se olisi voinut jäädä tekemättä, mutta minä vain jatkoin ja jatkoin. Tuossa hetkessä tunsin itseni paremmin kuin koskaan. Kaipaan päästä tuohon tilaan uudelleen ja viettää siinä enemmän aikaa.

Tavoitteet

Saavuin maaliin (brutto)ajassa 15:15:55. Se oli vain noin 40 minuuttia hitaampi kuin arvioimani loppuaika. Reitti oli omiin harjoitusmaastoihini verrattuna miellyttävä juosta. Enemmän menoa hidasti rajut korkeuserot.



Olin asettanut Karhunkierrokselle kolme tavoitetta:
1. Pystyn suurimman osa ajasta nauttimaan juoksusta ja Karhunkierroksen luonnosta
2. Maaliin tultuani tiedän, että olisin pystynyt juoksemaan huomattavasti kovempaa
3. Kehoni ja mieleni pysyvät ehjinä ja palauvat suorituksesta ongelmitta
Ensimmäinen tavoite täyttyi. Vaikka juoksun aikana kävin läpi synkkiä mielentiloja, se ei missään vaiheessa ollut sietämätöntä, vaan voimaannuttavaa. En missään vaiheessa epäillyt ettenkö tulisi maaliin asti. Pystyin nauttimaan juoksusta ja luonnosta ehkä jopa enemmän kuin missään koskaan aikaisemmin.

Toinen tavoite toteutui ainakin osittain. Halusin säästellä itseäni, sillä edessäni on tänä vuonna vielä pari isoa kisaa. En myöskään voi riskeerata eräoppaan ammattiani, sillä minun tulee olla työkunnossa heinä- ja elokuun opastetuilla Haltin valloituksilla. On ehkä liioittelua sanoa, että olisin pystynyt juoksemaan "huomattavasti kovempaa", mutta en käyttänyt läheskään kaikkia voimavarojani tähän juoksuun.

Kun kiipesin Valtavaaralle ja näin kaukana edessä Rukan rinteet, tajusin maalin olevan niiden takana. Jatkoin juoksemista itselleni sopivalla rennolla vauhdilla, mutta pian tajusin että askeleeni oli hetkessä muuttunut selittämättömän kevyeksi. Aivan kuin olisin saanut alleni uudet vetreät jalat. En enää tuntenut rasituksen tuomaa polttelua, vaikka se oli ollut matkaseuralaisenani jo yli kymmenen tunnin ajan. Ihmetyksekseni minulta irtosi ihan ilman pakottamista hyvin energinen loppukiri, missä ohitin monia jopa Rukan rinteessä. Alla olevasta videosta näkee, että näytän maalisuoralla yllättävän virkeältä.

Kolmannen tavoitteen täyttyminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Olin varautunut siihen, etten seuraavana päivänä pääsisi kunnolla sängystä ylös. Yllätyksekseni kuitenkin loikkasin sängystä vetreänä. Jalkani ovat puolimaratonin jälkeen paljon kipeämmät ja jäykemmät kuin Karhunkierroksen jälkeen. En keksi tälle muuta syytä kuin sen, että ultrajuoksussa ei vedetä niin hapoille. Matka ei tapa, vaan vauhti.

Olen hyvin onnellinen siitä, että kehoni ja mieleni pysyivät täysin ehjinä. Negatiiviset ajatukset eivät saaneet minua valtaansa, vaan hallitsin ne täysin. Murtumispisteeseen oli vielä päivien matka. Rajani eivät olleet lähelläkään. Tiedän että mieleni kapasiteetti riittää yli tuplasti pidempiin matkoihin, jos vain onnistun harjoittamaan kehoni siihen pisteeseen, että se kestää sen.



Olen rakastunut ultrajuoksuun, eikä tämä tule jäämään vain tähän yhteen matkaan. Seuraava ultrajuoksuni on 70 kilometriä Nuuksio Trail Ultrassa syyskuussa. Kuvia ja videoita valmistautumisesta tulee Instagramiin.

2 kommenttia:

  1. Hyvä suoritus!
    Kuinka olet onnistunut kasvisruokavaliolla turvaamaan riittävän raudan saannin vai oletko vuoden aikana käynyt sitä vielä kontrolloimassa? Urheilevan vegaanin hyvä tunne vatsassa saattaa muuttua viimeistään siinä vaiheessa, kun alhaista hemoglobiinia joudutaan korjaamaan pitkillä rautakuureilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiinnitän huomiota siihen, että saan riittävästi rautapitoisia ruokia ja edistän imeytymistä C-vitamiinipitoisilla ruoilla. Sen lisäksi otan välillä varmuuden vuoksi rautakuureja tabletteina. Kävin vähän aikaa sitten verikokeissa ja odotan mielenkiinnolla tuloksia.

      Poista